sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Leggings-harjoittelua

Leggingsit. Malli: Burda

Viime syksynä menin työväenopiston vaateompelukurssille, koska halusin oppia ompelemaan vaatteita lapsilleni ja mahdollisesti myös itselleni. Valitettavasti kurssin opettajan ja minun kemiat eivät oikein kohdanneet ja päädyin lopettamaan kurssin kesken jo parin käyntikerran jälkeen. Useampia hyviä vinkkejä kerkesin kyllä kurssilta saamaan, eli ihan hukkaan ei raha mennyt. Niiden pohjalta uskalsin ruveta harjoittelemaan vaatteiden ompelua ihan omin päin.

Kantapään kautta opittuja asioita:
  • Jos aiot saada aikaiseksi oikeasti käyttöä kestäviä vaatteita, ja varsinkin jos olet aloittelija, niin älä osta alelaarista niitä halvimpia trikoopaloja. Varmasti tulee halvemmaksi, mutta hermot menee ja motivaatio karisee hetkessä.
  • Ompelukoneella ei kerta kaikkiaan saa ommeltua trikoovaatteen saumoja. Yritin ja yritin, mutta lopulta tulin järkiini ja hankin saumurin. Sellaisen "vanhaan hyvään aikaan" (kun tavarat vielä tehtiin kestämään) valmistetun.
Pienten vastoinkäymisten kautta syntyivät lopulta ensimmäiset täysin kotioloissa tehdyt leggingsit nuoremmalle tytölle. Vihreistä tuli hieman lyhyemmät kuin violeteista. Tämä oli seurausta siitä, että lahkeita viimeistellessä ompelukone päätti imaista kankaan oikein kunnolla sisäänsä. Se taas epäilemättä johtui siitä, että kangas oli vaatteiden ompeluun aivan liian liukasta ja ohutta. Taistelin sinnikkäästi saadakseni kankaan ehjänä ulos, mutta ei onnistunut. Reikähän siihen tuli, ja koska lapset eivät olleet kotona, niin tuli sadateltua tapahtunutta oikein perinpohjaisesti. Eipä siinä muu auttanut, kuin leikata housuja lyhyemmiksi ja viimeistellä lahkeet uudestaan. Kaikeksi onneksi housuista tuli silti tarpeeksi pitkät, eli ylettävät nilkkaan asti.

Vaikka nämä leggingsit eivät ihan helpoimman kautta syntyneet, niin into vaatteiden ompelemiseen koneella vielä säilyi. Ehkäpä sitä seuraavaksi uskaltaisi kokeilla jotain haastavampaa vaatekappaletta. Silloin voisin yrittää muistaa ottaa valokuvia valmistusprosessistakin. Tällä kertaa, vastoinkäymisten keskellä, unohtui valitettavasti kuvaaminen kokonaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti